Haluaisin valtavasti oman kodin. En siis mitään uutta solukämppää tai yksiötä tai ylipäänsä asuntoa vaan kodin. Haluaisin ison oman keittiön, missä mahtuu kokkailemaan jopa muutama ihminen yhtäaikaisesti ja jossa voi istua iltaa, mikäli niin haluaa. Keittiön pöydän, jonka päälle mahtuu sanomalehti, ja sen sanomalehdenkin aamuisin postiluukusta. Haluaisin myös tuolit, joista jokainen olisi eri väriä ja itse maalattuja.

Haluaisin myös isomman sängyn. Se on varmasti ymmärrettävä toive - olen seurustellut 5kk ja tämän ikäisenä siihen kuuluu yökyläilyä. (Joo, ihan totta.) Valitettavasti sänkyni on 80cm leveä, eli 40cm/yksi ihminen! Vaikka kovasti haluaisin itselleni uskotella olevani niin kapoinen, että tuo tila riittää, joudun ehkä myöntämään, että yönä jos toisenakin kylkeä käännetään ainoastaan armeijatyylisesti. Yhtäaikaisesti.

Lisäksi mielestäni telkkari ja sohva on juttuja, jotka nyt vaan "kuuluu" kotiin. Ei sillä, että televisiota muuten niin paljon katselisin tai kaipailisin. Haluaisin oranssin sohvan, jossa on isot tyynyt. Ja ehkä valkoisia kukkia kirjailtuna etureunaan. Kukkia voisi olla muutenkin kodissa, lähinnä ehkä huonekasveina. Mikäli saisin ne elämään. Jos ne ei suostuisi yhteistyöhön niin voisin ehkä harkita muovisia vastineita, kuka sitä huomaa (paitsi pölykerroksen määrästä).

Ja sitten haluaisin pihan, tai edes parvekkeen mihin saisin ihania kynttilälyhtyjä roikkumaan ja vaikka ne typerät ja hankalat jouluvalot, mitkä muistaa ottaa pois joskus vapun tienoilla. Haluaisin myös omanlaisen suihkuverhon ja sellaiset kivat muoviset koukut kylpyhuoneeseen...Ja ehkä lisäksi noin miljoona muutakin asiaa. Jos olisin oikein rikas, kodissani olisi erillinen musiikkihuone, pehmohuone (missä voi riehua :) ), riippusiltoja, riippumattoja (päiväunia varten), torni, sääsimulaatio katto (jonka saa myös pois päältä), salakäytäviä ja jättiläismäinen kirjahylly täynnä kirjoja. Ja ehkä herra tossavainen ja valkopilkullinen hevonen ;)

Omasta kodista haaveileminen on kai yksi vanhentumisen merkki. Jälleen.