Viime viikonloppuna sain kunnian olla serenadin kohteena. Paikka ei ollut kovin romanttinen ja tilanne pääsi yllättämään selän takaa hiipien kun yritin päästä lähijunaan, joka veisi minut hyvin hyvin pienimuotoisiin tupaantuliaisiin itä-Pasilaan. Serenadin laulaja oli komea, miellyttävä, ystävällinen ja osasi kaikenlisäksi oikeasti laulaa. Kappale oli Akselin ja Elinan häävalssi. Minua pyydettiin liittymään laulajan seurueeseen, mutta kieltäydyin. En voi itsekään ymmärtää miksi, varsinkaan jälkeenpäin. Osasyynä oli tietenkin lupaus saapua paikalle tupareihin (olin luvannut saapua jo yli kome tuntia sitten), mutta suurempana syynä lienee se, että serenadin laulaja sanoi jotain aivan kamalaa - rakastavansa minua. 

Voiko olla typerämpää syytä olla lähtemättä? Huolimatta siitä, ettei henkilö ollut aiemmin tuttu, enkä edes tiennyt hänen nimeään, ei minua kovin usein rakasteta. Vanha viisauskin sanoo, että naisen on parempi naida mies, joka rakastaa häntä, kuin mies, jota hän itse rakastaa. Ja jos kesästäni puuttuu rakkautta niin miksi en ottaisi sitä vastaan, edes pieneksi hetkeksi? Olenko todella nirso vai puhtaasti idiootti? Enhän toki ollut niin naiivi, että uskoin serenadin laulajan oikeasti kestävän kanssani puutteen, murheen ja jakavan yhteisen riemun halki tulevaisuuden. Mutta nyt en saa koskaan tietää.